Haluatko sä lapsia?

Puolivieras mies kysyi tänään haluanko lapsia. Vastasin, ettei koskaan ole ollut niin "etten haluaisi lapsia" mutta lapset ovat minulle kuuluneet perheeseen. Biologinen kelloni ei ole tikittänyt niin että olisin kokenut haluavani lapsen "hinnalla millä hyvänsä", vaan olen uskonut, että se aikaa tulee jos tulee.
Enemmän asiat ovat liittyneet henkiseen olemassa oloon. Se miten oma paikka löytyy muiden parien ja perheiden keskeltä, ja minkälaista on elää ulkopuolisena. Lapset ja lapsettomuus liittyy kaikkeen.
Jos minulla ei sattuisi olemaan au pair -kokemusta alla, en tiedä miten olisin osallistunut ystävieni raskauksiin ja lapsiin. Ilman 2,5 vuotta eri ikäisten lasten kanssa, minulla ei olisi mitään kokemusta lapsista ja arjesta lasten kanssa. Eihän se silti korvaa vanhemmuutta mutta on tuonut kokemusta vauvoista, kaksosista, ruokinnasta, päiväunista, yövalvomisista, ekaluokkalaisista, viidesluokkalaisista, uhmaikäisistä..jne. jne. Ehkä ilman tuota aikaa, en olisi millään tavalla osannut kommentoida valvomisia, sairauksia, oppimisia, tekemisiä tai kokemuksia. Minusta olisi tullut se jonka kanssa keskustellaan kun halutaan vähän happea ja jutella lapsiperheen ulkopuolisista asioista.
Pari viikkoa sitten tuli tilanne jolloin yksi parhaista ystävistäni kutsui minut pikkujoulun viettoon perheensä luokse. Vaikka näemme harvoin, on meillä läheinen suhde koko perheen kanssa, ja olisin todella paljon halunnut mennä; mutta. Paikalle tuli myös kolme muuta ystävätärtä perheineen, ja tuntui etten välttämättä selviytyisi "taas, jälleen kerran" siitä että "olen se ainut". Tiedän, että vika on minussa, eikä heissä. Kelpaisin varmasti heille sellaisena kuin olen mutta en ollut varma itsestäni. En tiennyt, että haluanko kokeilla kestävyyttäni näin joulun alla ja pimeänä vuoden aikana, joilloin asiat tuntuvat ehkä muutenkin hieman raskaimmalta. Enkä voinut kertoa "että en ehkä nyt pysty kokeilemaan tuleeko minulle todella ulkopuolinen ja surullinen olo siellä teidän keskellänne"; vai käykö niin ettei oma tilanteeni korostukaan teidän perheidenne keskellä, vaan vietämme hauskan viikonlopun "niin kuin silloin joskus ennen kuin kaikki olimme samassa tilanteessa". Pelastajaksi tulivat toisen ystävän kunniaksi järjestetyt 30-vuotisjuhlat, jotka olivat minusta aivan säädyllinen syy olla pois. En silti olisi halunnut, että ystävälleni jää sellainen tunne, että heidän juhlansa eivät ole niin tärkeät kuin muiden juhlat mutta ehkä nämä vain ovat niitä elämän karikoita, joissa täytyy luovia. Olen kuitenkin monet juhannukset, häät ja muut juhlat edustanut itseäni ja itsekseni, joten ehkä tämä vetäytyminen suotakoot.
Saattaa olla että vuoden ajan valon vähyys saa tunteet pintaan, tai sitten lähestyvät syntymäpäivät ja ajan kulun konkretisoituminen mutta huomaan että jossain taustalla kokonaiskuva etsii vielä muotoaan.