torstai 30. lokakuuta 2008

Nyt mennään

Vaatteet päälle ja klinikalle. Vointi on hyvä ja alavatsassa tuntuu vain nippa nappa siltä että ehkä ne munasarjat nyt saattavat sitten olla suuremmat kuin yleensä. Nyt vaan toivotaan että morfiini vaikuttaa, kaikki sujuu hyvin, ja että saattaja muistaa tulla.
Sen jälkeen kaikki jääkin muiden ihmisten huomaan.

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Siinä se oli

Hyvänen aika! Piikitykset olivat tässä. Irrottamispiikin pistin juuri ja muistelin edellistä kertaa, jolloin itseasiassa hajotin koko ampullin, ja jouduin soittelemaan ympäripäivystäviä sairaaloita, jotta sain pistettyä itseeni jotain. Ei tämä nytkään aivan kivuttomasti mennyt. Onnistuin sentään rikkomaan nesteampullin sormiini. Eikö tätä kaikkea voisi tehdä tabletilla?
No, sirpaleet tuottavat onnea.
Huomenna on niin paljon ohjelmaa, ettei ehdi asiaa miettimään. Kaiken lisäksi huomaan olevani hieman väsynyt, joten energiaa ei jää ylimääräisten aivoitusten pyörittämiseen. Ehkä tulen purkamaan niitä tänne palstalle myöhemmin. Muistin juuri samalla, että perjantaiksi pitäisi hankkia saattaja. Klinikalta ei pääse ulos ilman sitä. En ole vielä ehtinyt/muistanut pyytää ketään. No yksityiskohdat ehtii, nyt on päälinjat suoritettu. Toivotaan parasta.

maanantai 27. lokakuuta 2008

Etenee

Projekti etenee niin nopeasti, että tuskin ehtii edes blogia päivittää. Ja blogin tarkoitushan oli osaltaan auttaa vielä vähän pohtimaan omaa lapsettomuutta tai perheettömyyttä, siltä varalta että myöhemmin iskee jokin elämän shokki. Tai ennakoiden sitä että pohdittavaa tulisi, olisi ollut joku vastaus jo valmiina. Mutta eihän tässä mitään ole ehtinyt.
Tänään kävin taas ultrassa ja siellä ne solut kasvoivat. Punktiopäivä on perjantaina, ja sitten vaan levätään seuraava päivä. Vointi on ollut hyvä. Tänään aamuna ensimmäistä kertaa tuntui että ehkä munasarjat ovat olemassa.
Olen puhunut asiasta melko vapaasti. Ensimmäisellä kerralla tuntui, että "onkohan kyseessä henkilökohtainen asia, josta ei oikein voi puhua" mutta nyt tuntuu että
Mutta nyt tuntuu että koko luovuttamisessa ei ole mitään ihmeellistä. Ei siis niin, että etteikö asia olisi tärkeä, tai että se olisi täysin läpihuuto-juttu, vaan pikemminkin niin että minusta on täysin luonnollista puhua siitä. En ole asiaa mitenkään mainostanut, tai edes kertonut töissä mutta ihmisille jotka ovat arjessa mukana olen asiasta kertonut, jos se on tullut eteen.
Olin varautunut juoksemaan tällä viikolla cooperin ja osallitumaan maratonkouluun. Lääkäri katsoi minua pitkään klinikalla, ja sanoi etten minä todellakaan nyt mitään coopperia voisi juosta. Yritin vielä kysellä, että onko se vain hankalaa(koska se ei mielestäni haittaisi), vai onko siinä myös jotain riskipuolia. Hän sanoi että todellakin se nyt vain ei ole järkevää, ja nauroin lähtiessäni, ja lupasin olla juoksematta. Harmitti, koska tämä on ainut mahdollisuuteni päästä koko ryhmään mutta ehkä tämä projekti vaatii nyt koko sitoutumisen. Samalla peruuntui myös lauantainen tennis, jota olemme yrittäneet sopia ystäväni kanssa monta kuukautta. Yksi tennisvuoro ei kuullosta ulkopuoliselta varmastikaan miltään mutta asioita saa lokasahtamaan paikoilleen harvoin, ja se olisi ollut minulle tärkeää. Siitäkin ajattelen että "ehkä tämä nyt kuuluu tähän".

tiistai 21. lokakuuta 2008

Ensimmäinen pisto

Kun asiat sitten tapahtuvat, ne tapahtuvat vauhdilla. Koska kuukautiseni alkoivat muutamia päiviä aikaisemmin, piti klinikalle kiirehtiä. Sain ajan toiselta lääkäriltä, jolla en ollut aiemmin ollut. Se ei haitannut , koska uskoisin että klinikalla olevat lääkärit tekevät päivittäin suhteellisen samoja asioita, eivätkä minun munasarjani ole niin ihmeelliset, että vain yksi tietty lääkäri pystyisi niitä tulkitsemaan. Mutta hoitaja saattoi ehdottaa asiaa siksi varovasti, että monelle lääkärin vaihto saattaa olla kynnyskysymys, kun on tottunut jo siihen "omaan."
Väestöklinikalla hoito ja tapaamiset ovat olleet aina miellyttäviä. Toisaalta se johtuu varmaan siitä, että olen luovuttaja, eikä minua haluta säikäyttää pois, toisaalta joskus julkisella puolella ns. palvelu on ollut törkeää. Sekä suorituksena heikkotasoista, että henkisesti alaluokkaista. Ehkä siksikin Väestöklinikalle oli helppo mennä uudelleen kun viime kerrasta jäi niin myönteinen kuva.
Eipä muuta kuin ultraan ja solujen mitattiin olevan 7,5 mm. Piikityksen sain aloittaa heti tänään. Ensimmäinen tsekkaus on lauantaina. Öööh..eikö lauantaisin luovutuksessa pidetä lepopäivää..? Olin ajatellut mennä ajoissa kirjamessuille..nooh.. jos vaikka käy niin että tästä suuremmasta annostuksesta johtuen solut paisuvat niin että ovat jo ylisuuria lauantaina, niin hyvähän se on että joku ne katsoo.
Ohi mennen ajattelin tänään, että onko minusta nyt oikeasti tulossa loppuelämäksi lapseton nainen. Ei synnyttänyt . Huomasin, etten tiennyt. En tiennyt, että olikohan minusta itseasiassa tullut jo.

perjantai 17. lokakuuta 2008

Ensi viikolla alkaa

Ensi viikon tiistaina olen menossa hakemaan lääkitystäni sekä käymään testeissä. Tänä aamuna yritin hämärästi muistella että "mitäs testejä ne olikaan" mutta muistaakseni hepatiitti ja HIV -verikokeet. Eipä silti, että olisin missään eksoottisissa paikoissa reissaillut tai että olisin altistunut hiville mutta hyvähän se on että nekin on testattu. Toisaalta kun on käynyt nyt säännöllisesti luovuttamassa verta, niin kai sielläkin olisi tullut ilmi jos jotain suurempaa häikkää olisi.
Fiilis on edelleen ihan hyvä. Saa nähdä miten käy kun annostusta lisätään viime kerrasta. Tuleeko sivuoireita tai tehoaako suurempi annos niin, että munasoluja tulee oikein urakalla. Vaikuttaakohan ikäni, vai olenko kenties jopa entistä kestävämpi? Ystävälleni kävi niin että hän ylistimuloitui, ja joutui keräyksen jälkeen sairaalaan. Se ei ehkä olisi aivan toivelistalla mutta ehkä riskitkin on hyvä käydä mielessä läpi kun asioihin ryhtyy. 

maanantai 6. lokakuuta 2008

Klinikalla käymässä

Käynti Väestöliitossa sujui hyvin. Uutta oli tällä kertaa että prosessi on luovuttajalle lyhyempi. Nenäsumute on jätetty pois, ja hormonit hoidetaan piikityksellä. Tosin se taitaa olla jossain vaiheessa kaksi piikkiä päivässä. Mutta lyhyempi on parempi, koska aikatauluttaminen oli nostaa pulssia viimeksi. Hommaa ei halua pilata unohtamalla tai muulla sössimisellä, ja viikko kaupalla kellon tuijottamista, on tyyppisilleni ihmiselle hieman stressaavaa.
Piikitykset alkavat parin viikon päästä, ja munasolujen keräys lienee joskus marraskuussa.
Uutta itselleni oli myös se tieto, että munasoluja voisi luovuttaa tutuille. Esim. sisaruussuhteissa tätä on tehty. Samoin ns. ristiinluovutus on ollut itselleni vieras termi koska en ole paljon netissä surffaillut aiheen tiimoilta. Olisinkin ihan hyvin voinut tarjoutua jollekin tutulle pariskunnalle ns. ristiinluovuttajaksi, jos olisin tarpeesta tiennyt. Tämä on myös seikka miksi olisi hienoa tai hyvä jos asiasta voisi/haluttaisiin puhua enemmän. " Ai hei, te ootte jonossa, no kuulkaa, mä voin kyllä tulla luovuttamaan munasoluja teidän ristiinluovuttajana, niin pääsette prosessissa nopeammin eteenpäin".
Lääkäri kysyi myös että onko oma elämäntilanteeni sama. Ja hymyillen myönsin, että kyllä, edelleen samassa tilanteessa ollaan, itsellisenä naisena. Hän myös varovasti kysyi, ettei siis raskaus ole itselleni ajankohtaista. Sanoin, että itselleni raskaus ja lapsi, kuuluu parisuhteeseen. En näe itseäni yksin lapsen kanssa, vaan oma lapseni tarvitsisi myös toisen vanhemman. Mutta myönnän kyllä että hyvin tallentui kovalevylle kun lääkäri sanoi että onhan sulla vielä aikaa mutta ei nyt enää niin hirveästi. Ja se on totta. Pian 36 -vuotiaana sitä aikaa ei ole. Ja osa ajasta mikä on ollut, on myös mennyt, eikä sitä saa takaisin.
Kivaa päivässä oli myös kahdelta ystävältä tulleet tekstarit. Toinen on tulossa myös luovuttamaan, ehkä jopa samoihin aikoihin, ja toinen käy omaa prosessiaan läpi eri roolissa. Munasolukisassa en taida pärjätä huippusijoituksille, vaikka annostustani kuulemma lisätäänkin. Ainakin viimeksi kehoni oli hieman säästeliäs solutuotannossa mutta pidetään peukkuja, että jos tällä kertaa isompi annostus ruiskusta tepsisi.

sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Startti lähenee

Huomenna on ensimmänen käynti ja haastattelu Väestöliitossa. Paikka tuttu mutta edellisestä käynnistä on jo vuosia, joten vähän tuntuu kuin menisi vanhaan tuttuun mutta vähän vieraaseen paikkaan. Saa nähdä miten käy. Jatkammeko eteenpäin vai tuleeko mutkia matkaan jostain syystä mitä en ole ajatellutkaan. On kuitenkin kiva mennä.

torstai 2. lokakuuta 2008

Entä jos ne lapset tapaavat?

Tässä maanantaita odotellessa ja välillä asioita miettiessä putkahti mieleen äitini kysymys, että "mitä jos ne luovutetut solut - sisarukset tapaavat, eivätkä tiedä toisistaan?"
Ihan viisas kysymys sinänsä. Mietinkin miksi hän oli asiasta kuullessaan niin hiljaa eikä varsinaisesti kommentoinut mitään. En ensin osannut sanoa mitään muuta kuin että " no se on epätodennäköistä koska luovutetut munasolut saa todennäköisimmin vain yksi perhe".
Sitten myöhemmin ajattelin, että tässä maassa ja maailmassa on triljoonia lapsia joiden vanhemmista ei tiedetä. Jopa lapset joista luullaan tiedettävän molemmat vanhemmat, niin toinen vanhemmista voikin olla muu, joten näin ollen hyvin moni voi tavata tietämättään puolisisaruksensa. Joku osuus kai tässä elämässä on kohtalollakin, vai miksi sitä nyt kutsutaankaan.
Ymmärrän kyllä kysymyksen. Ymmärrän kaikki kysymykset jotka aiheen ympärillä liikkuu, ja niitä pitää kysyä. Kysymykset antavat mahdollisuuden vastauksiin. Samalla ne laajentavat omaa ajatusmaailmaan. En itse ollut ajatellut tuolta puolta ollenkaan. En ollut myös varautunut siihenkään ajatukseen että eräällä keskustelupalstalla luovutusmunan saanut äiti mietti miten ei olekaan kivaa kun lapsella on vain isänsä geenit. Olin äimistynyt! Luulin, että prosessi olisi ollut niin pitkä, että siinä vaiheessa olisi jo käynyt läpi omat tuntemuksensa, ja ajatellut onko se itselle se vaihtoehto mitä haluaa. Jos käyttää jonkun toisen munasolua, itse synnyttämällään, omalla lapsella on kyllä silti "vain" isänsä perimä. Se ei muutu siitä raskauden aikana mihinkään. Onneksi Väestöliitossa muistutettiin, keskustelupalstojen olevan kuitenkin hyvin pienen porukan forumin, ja saavan turhan ison roolin kun etsii aiheesta tietoa. Mutta tietenkään asia ei ole niin mustavalkoinen. Eihän kaikkia asioita käydä läpi vain päättämällä ja tietyssä järjestyksessä. Ei omia tunteitaan ja ajatuksiaan voi päättää etukäteen, ja on varauduttava ajatukseen, että yllätyksiä saattaa tulla.