Taustaa

Itse asiassa kaikki alkoi jo kolmisen vuotta sitten. Näin iltamyöhäisellä Punaisen langan -ohjelman, jossa toinen sisar oli toiminut sijaissynnyttäjänä toiselle. Ohjelmassa myös tämä toinen, kohtunsa menettänyt sisar kertoi siitä, miltä oli tuntunut kun menetti kohtunsa, ja samalla mahdollisuuden olla äiti. Se oli hänelle kaikki mitä hänellä oli. Hän halusi olla äiti. Äitiys oli se mitä varten hän oli syntynyt. Ei tietysti pelkästään, mutta se merkitsi hänen elämänsä kiinnekohtaa. Itkin kun katsoin tuota ohjelmaa. Tunsin vahvasti, että jos pystyn antamaan jollekin mahdollisuuden tulla kokonaiseksi, ja täyttää unelmansa, niin miksi en tekisi sitä toiselle. Jos minulla on kerrankin elämässäni mahdollisuus tehdä pyytettömästi jotakin, mikä ilmeisesti saajallee merkitsee hyvin paljon.
Seuraavana päivänä katsoin netistä mitä munasolujen luovuttaminen. En ollut asiaa aiemmin miettinyt mutta jostakin olin saanut käsityksen, että pitäisi olla synnyttänyt. Tätä vaatimusta ei ole. Terveydenhoidon ammattilaiset ajattelevat, että se saattaa vain mahdollisesti olla henkisesti luovuttajalle helpompaa. Olisikin mielenkiintoista tietää ovatko luovuttajat pääsääntöisesti naisia joilla on lapsia, vai onko joukossa myös paljon meitä lapsettomia.
Mutta nyt olen tekemässä luovutuksen toista ja viimeistä kertaa.